Pihviä ja yrttejä salaatissa

Kesän aikana on taloudessamme opeteltu grillaamaan. Vaikka kaikki kokeilut eivät ole olleet aivan onnistuneita (avomaankurkkuja ja halloumia), on kunnon pihvi aina herkullista grillistä makua saaneena. Pihvin voi paistaa myös pannulla.

Kesän lopussa kaikenlaiset vihreät ovat parhaimmillaan ja kaupasta saa tuoreita kotimaisia papuja. Tällä kertaa niitä käytettiin salaattiin, johon laitettiin myös naudan pihvi. Vihreät yrtit tuovat salaattiin mukavasti makua.

IMG_20170706_182323.jpg
Vihreää salaattia, pihviä ja maustettua majoneesia.

Yrttinen pihvisalaatti (neljälle)

  • 500 g naudan entrecôtea
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 500 g vihreitä papuja
  • 1 dl korianteria hienonnettuna
  • 1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
  • 1 litra salaattisekoitusta
    Marinadi:
  • 1 limen mehu
  • 1/2 rkl inkivääriä raastettuna
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1/2 rkl muscovadosokeria
    Inkiväärimajoneesi:
  • 1 1/2 dl majoneesia
  • 2 rkl inkivääriä raastettuna

Grillaa tai paista pihvi pannussa. Kuumenna öljy pannussa. Paista lihaa noin 3 minuuttia per puoli. Liha saa jäädä sisältä punaiseksi. Anna vetäytyä hetki. Mausta liha suolalla ja leikkaa se viistoittain viipaleiksi.

Tee marinadi. Purista limen mehu ja raasta inkivääri. Sekoita ainekset yhteen ja kaada marinadi kypsien lihaviipaleiden päälle. Anna maustua 15 minuuttia.

Leikkaa papujen kannat ja kuivat päät pois. Keitä pavut kypsiksi, noin 8 minuuttia. Hienonna korianteri ja lehtipersilja.

Sekoita majoneesin joukkoon inkivääriraaste. Lusikoi majoneesi tarjoilukulhoon.

Sekoita pavut ja yrtit salaattisekoituksen joukkoon. Nosta lihat salaatin päälle ja valuta marinadi kastikkeeksi. Tarjoa salaatti inkiväärimajoneesin kanssa.

Tekijä: tohtorimenikeittioon

Intohimoinen kotikokki, jolla innostus ruuanlaittoon vaihtelee. Välillä ruoka on saatava pöytään nopeasti ja edullisesti, välillä ruokaa laitetaan hartaudella parhaista aineista.

Jätä kommentti